Vaalien jälkeiset näkymät
Pew Research Centerin presidentin Andrew Kohutin huomautukset
2. vuosittainen Warren J.Mitofsky -palkintoillallinen Roper Centerin puolesta
Newseum, Washington DC
Tässä on lyhyt katsaus vaalipäivän tapahtumiin ja miksi.
Ensinnäkin keskimmäinen väitti itsensä. Nämä eivät olleet perusvaalit. Riippumattomat rikkoivat Obaman ratkaisevasti, suosien häntä 52–44 prosentin erolla John McCainiin nähden. Obama voitti myös ylivoimaisen 60% itsensä tunnistamista maltillisista. Vertailun vuoksi, John Kerry kuljetti 49% riippumattomista ja 54% maltillisista neljä vuotta sitten.
Toiseksi poliittinen maisema muuttui, mikä heijastaa vaaleja edeltäviä kyselyjä, jotka ovat osoittaneet lisääntyneen demokraattisen puolueettomuuden vuoden 2006 alusta lähtien. Vaikka vuonna 2004 äänestäjät jakautuivat tasavertaisesti puolueelliseen suuntaan, tänä vuonna se oli dramaattisesti demokraattisempi (39% demokraattisia vs. 32 % Republikaania).
Kutsu sitä Bush-efektiksi. George W. Bushin presidenttikunta on vahingoittanut republikaanien tuotemerkkiä vakavasti. Finanssikriisi ja laskevat osakemarkkinat eivät voi selittää GOP: n ongelmia tässä. Irak, hirmumyrsky Katrina ja pitkä luettelo Bushin hallintoa koskevasta kritiikistä loivat demokraateille huomattavasti edullisemman puolueiden tunnistautumisen kuin Bill Clinton oli kummassakin voitossaan.
Vaalien kolmas tärkeä osa oli ikäero - ero nuorimpien ja vanhimpien äänestäjien ehdokasmahdollisuuksien välillä oli suurin vuosikymmenien aikana, ehkä koskaan.
Enemmän nuoria äänestäjiä, ikä 18–29-vuotiaita, on nyt siirtynyt demokraattiseen sarakkeeseen kolmessa peräkkäisessä kansallisessa vaaleissa - 2004, 2006 ja 2008 - kuin kolmessa edellisessä vastaavassa vaaleissa. Mutta tämän nyt vahvan demokraattisen vaalipiirin vahvuutta lisäsi entisestään se, että lippuilla oli ehdokas, joka oli niin houkutteleva nuoremmille äänestäjille. Barack Obama pyyhkäisi heidät alusta alkaen. Obama voitti alle 30-vuotiaat äänestäjät dramaattisella kaksinkertaisella erolla (66-31%). Vertailun vuoksi Kerry voitti 54% alle 30-vuotiaista äänestäjistä, kun taas Al Gore ei pystynyt kantamaan edes enemmistöä nuorista äänistä (48%) vain kahdeksan vuotta sitten.
Yksi yllätys tässä oli, että päinvastaisista ennusteista huolimatta, äänestysaktiivisuus nuorten äänestäjien keskuudessa ei ollut suhteettoman korkeampi kuin vuonna 2004.
Pew Research Centerin Scott Keeterin äskettäin tekemä analyysi osoittaa, että nuoret äänestäjät ovat rodullisesti suvaitsevaisempia, tukevat paljon enemmän aktivistihallitusta (69% kannattaa hallituksen laajempaa roolia verrattuna 51%: iin), enemmän sotaa vastustavia (77% ei hyväksy Yhdysvaltain Irakin sota vs. 63%) ja jopa kolmasosa kutsuu itseään sellaiseksi, josta oli tullut vanhemmilleen likainen sana - liberaali.1
Toisessa päässä yksi harvoista ryhmistä, joka ei kannattanut Obamaa enemmän kuin Kerry neljä vuotta sitten, olivat eläkeläisiä, jotka suosivat McCainia 53-45%. Vuonna 2004 uudelleenvalinnassaan Bush kuljetti eläkeläisiä tiukemmalla 52–47 prosentin marginaalilla.
Muun muassa tämä tuo meidät rotuun, joka on edelleen monimutkainen tarina. Obama velkaa suuren osan vaalimenestyksestään afrikkalaisten amerikkalaisten ja latinalaisten vahvemmasta tuesta. Kerryyn verrattuna Obaman ääni oli mustilla 7 prosenttiyksikköä ja latinalaisamerikkalaisilla 13 prosenttiyksikköä korkeampi.
Valkoiset äänestäjät tukivat McCainia 55–43 prosentilla. Silti Obama menestyi heidän joukossaan paremmin kuin Kerry vaatimattomilla kolmella prosenttiyksiköllä. Kun purat valkoisen äänestyksen pakkauksestasi, huomaat, että Obama saavutti suuria voittoja nuorten valkoisten, hyvin koulutettujen ja varakkaiden valkoisten keskuudessa.
Kaiken kaikkiaan ryhmät, joiden havaitsimme olevan rodun suhteen vähiten suvaitsevaisia - valkoiset työväenluokka, valkoiset eteläiset - eivät liittyneet demokraattiseen tsunamiin. Mutta nämä ryhmät eivät myöskään saaneet sitä, antaen demokraateille suunnilleen saman osan äänistä kuin neljä vuotta sitten.
Kun puramme tietoja edelleen, havaitsemme kuitenkin, että vähiten suvaitsevaiset ryhmät - vanhemmat valkoisten työväenluokan äänestäjät ja vanhemmat valkoiset eteläiset - antoivat McCainille jonkin verran enemmän tukea kuin Bushille 4 vuotta sitten.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kilpailu oli varmasti tekijä äänestyksessä, mutta kaiken kaikkiaan Obamalle enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Musta äänestysaktiivisuus (13% äänestäjistä) oli huomattavasti korkeampi kuin vuonna 2004 (11%). Tämä mustan äänestysaktiivisuuden 20 prosentin kasvu johtuu ensimmäistä kertaa äänestäjistä. Kaiken kaikkiaan 19% afrikkalaisamerikkalaisista äänestäjistä oli ensimmäisiä äänestäjiä verrattuna 8% valkoihoisista äänestäjistä, jotka menivät äänestämään ensimmäistä kertaa. Pelkästään mustien äänestäjien keskuudessa lisääntynyt äänestysaktiivisuus yhdistettynä lähes yleiseen tukeen Obamalle oli vastuussa muutaman prosenttiyksikön lisäämisestä hänen yleiseen kansanäänestykseen.
Sitä vastoin seitsemän prosenttia valkoisista, jotka sanoivat rodun ottavan huomioon äänestyksessä ja jotka murtautuivat voimakkaasti McCainin puoleen 63% - 36%, oli pienempi negatiivinen tekijä.
Talous oli selvästi syksyn kampanjan hallitseva kysymys, paljon enemmän kuin mikään muu kysymys missään vaaleissa pitkään aikaan. Se vei kansallisen turvallisuuden varmasti äänestäjien mielestä.
Älkäämme kuitenkaan aliarvioiko Obaman saavutusten merkitystä luottamuksen herättämisessä hänen johtokykyihinsä tai McCainin puutteita samassa toiminnassa. McCainin suuri etu syyskuun alussa johtajuuskysymyksessä ei vain pyyhkäissyt, vaan kääntyi vaalipäivänä. Lähes kuusi kymmenestä äänestäjistä poistuvasta äänestäjästä koki Obamalla olevan oikeat tuomiot tehdä hyvä presidentti. Vain 49% sanoi saman McCainista.
Ja on hyviä todisteita siitä, että kampanjalla - ja erityisesti presidentin keskusteluilla - oli merkitystä tänä vuonna. Obaman johtokuva parani ensimmäisen keskustelun jälkeen, ja sitä vahvisti seuraavat kaksi, kun taas McCainin johtokuva heikkeni. Myös Sarah Palinilla oli merkitystä. Itse asiassa hän on ainoa varapuheenjohtajaehdokas muistamistani mukaan, jonka kuvalla on ollut mitattava vaikutus äänestysasetuksiin. Joe Bidenillä ei ollut tällaista vaikutusta äänestäjiin.
Paljon spekulaatiota siitä, merkitsevätkö nämä vaalit uudelleensuuntautumista - siirtymistä vasemmalle. Siellä ei ole merkkejä siitä, mitä näemme.
Ideologisen itse kuvauksen suhteen ei ollut liikettä. Noin sama osuus äänestäjistä kutsuu itseään liberaaleiksi (23%) tänään kuin vuonna 2004 (21%). Useat äänestäjät kutsuvat itseään edelleen maltillisiksi (44% nyt vs. 45% vuonna 2004) ja suunnilleen kolmasosa pitää konservatiivisia (33% nyt vs. 34% vuonna 2004).
Tarrojen lisäksi näimme sekaisen ideologisen viestin äänestäjien puheissa. Suurin osa amerikkalaisista (51%) haluaa hallituksen tekevän enemmän ongelmien ratkaisemiseksi, kun se vuonna 2004 oli 46%. Mutta toisaalta amerikkalaiset kannattivat konservatiiveja tukeakseen offshore-porauksia (68% kannattajia) ja äänestäjien hyväksymää homoa avioliittokiellot hyväksyttiin kolmessa osavaltiossa (Kaliforniassa, Floridassa ja Arizonassa).
Kun katsotaan lähtökyselyjen lisäksi muita viimeaikaisia poliittisen maiseman tutkimuksia, näemme enemmän julkista tukea aktivistihallitukselle. Tämä tuen taso on kuitenkin vienyt yleisön takaisin vain siellä, missä se oli ennen Gingrichin vallankumousta - 90-luvun puolivälistä 80-luvun loppupuolelle.
Se, seuraako yleisö Obamaa ja demokraatteja edelleen vasemmalle - jos näin tapahtuu - riippuu suorituksesta, esityksestä ja esityksestä. Muistakaamme, että Ronald Reagan onnistui siirtämään maan kohti konservatiivisuutta ei valitsemisensa, vaan Aamun jälkeisen Amerikan aikana.
Kahden sodan, syvenevän talouskriisin, ympäristökysymysten ja muiden haasteiden kanssa, jotka jo vaikuttavat Obaman presidenttikuntaan, tämä ei ole helppo tehtävä. Yleisön kärsivällisyys testataan, ja häntä arvioivat ratkaisevasti äänestäjien vähiten ideologiset ja käytännöllisimmät elementit - riippumattomat ja maltilliset. Ovatko he tyytymättömiä vai tyytyväisiä hänen esitystään? Se kertoo meille, mihin suuntaan tuuli puhaltaa.
Vaalien jälkeisissä kyselyissä Barack Obama on ehkä vaatinut vain 53% vaalipäivän äänistä, mutta hän on saanut amerikkalaisen yleisön tervehdystervehdyksen. Gallupin tutkimuksessa Obaman suotuisuudet ovat 68 prosenttia, korkeammat kuin Bush vuonna 2000 (56%) tai Clinton vuonna 1992 (60%).
Pew löysi äänestäjät antoivat Obamalle korkeat arvosanat kampanjansa toteuttamisesta. Täysin 75% äänestäjistä antoi kampanjalleen A- tai B-arvosanan, mikä on korkein prosenttiosuus, jonka ehdokkaat ovat saaneet siitä lähtien, kun Pew alkoi pyytää äänestäjiä arvostelemaan presidentinvaalikampanjoita vuonna 1988. Itse asiassa voittajaehdokas on saanut keskimäärin A- tai B-palkinnon noin 55% äänestäjistä viiden viimeisen presidentin jakson aikana.2
Huolimatta maan syvästä aukosta, yleisö on tyypillisesti erittäin optimistinen Obaman onnistumiselle. Pew totesi, että 67% äänestäjistä uskoo Obaman menestyvän hänen ensimmäisellä vaalikaudellaan, ja 65% Gallupin tutkimuksessa sanoi maan olevan paremmin neljän vuoden kuluttua. Vain 50% koki maan olevan parantunut Clintonin ja vuonna 2000 pidettyjen vaalien jälkeen.
Suuri osa näistä korkeista odotuksista heijastaa kansalaisten nykyistä syvää huolta kansakunnan tilasta - olosuhteet paranevat jossain vaiheessa. Mutta osa siitä liittyy Obamaan, joka on noussut kovasta ja usein negatiivisesta kampanjasta hänen imagoaan vahingoittamatta, ellei jopa parannettu.
Mielestäni tämä johtuu hänen erityisestä kyvystään kommunikoida ja olla yhteydessä myös niihin, jotka eivät ehkä ole äänestäneet häntä. Yllättäen Obama saa nyt äänestäjiltä paljon enemmän positiivisia reaktioita kuin ennen yleistä vaalikampanjaa. Pew'n tutkimuksen mukaan enemmän äänestäjiä sanoo, että Obama saa silloin olla ylpeä nyt (65%) kuin maaliskuussa (42%). Useammat äänestäjät sanovat myös, että hän saa heidät tuntemaan toiveikkaita, mutta paljon vähemmän vihaisia häntä kohtaan. Nämä positiiviset vastaukset ovat lisääntyneet puoluepolitiikassa viime kuukausien aikana. Epäilemättä tämä on hyvä uutinen uudelle hallinnolle.
Obama saattaa saada suloisemman ja pidemmän häämatkan kuin useimmat uudet presidentit, mutta hän tarvitsee sitä varmasti kohtaamiensa ongelmien vuoksi. Kuinka kauan äänestäjät ovat toiveikkaita Obaman suhteen, on tärkeä kysymys vuodelta 2009.
Huomautuksia
1Nuoret äänestäjät vuoden 2008 vaaleissa, Pew Research Center for People and Press, 12. marraskuuta 2008.
2High Marks for Campaign, High Bar for Obama, Pew Research Center for People and Press, 13. marraskuuta 2008.
