Äänestäjien äänestysaktiivisuus ja kongressin muutos
kirjoittanut Rhodes Cook
Viime vuosikymmeninä äänestysprosentti on toiminut kolmella tavalla, jotta äänestysaktiivisuus olisi toiminut tuottamaan sellaisia 'ison aallon' välivaiheen tuloksia, joita demokraatit toivovat ensi viikolla.
Ensimmäinen on 'yhden puolueen aalto', jossa toinen puolueista lisää merkittävästi ääntään edellisestä puolivälistä, kun taas toisen osapuolen ääni pysyy olennaisesti muuttumattomana. Näin tapahtui vuonna 1994, jolloin republikaanit voittivat kongressin molemmat talot. GOP: n valtakunnallinen kongressiäänestys lisääntyi yli 9 miljoonalla äänellä vuodesta 1990, mikä on suurin puolueen äänten kasvu keskipitkällä aikavälillä toisesta maailmansodasta lähtien. Samaan aikaan demokraattien kokonaismäärä laski 400 000 äänellä.
Toinen tapa saada aikaan suuri muutos kongressissa on 'yhden puolueen romahdus', jossa valtava määrä yhden puolueen äänestäjiä yksinkertaisesti istuu vaaleissa. Näin tapahtui vuonna 1974, kun Watergate-skandaalin epämiellyttävä tausta johti lähes 3 miljoonan äänen laskuun republikaanihuoneen äänestyksessä vuodesta 1970. Demokraattien ääni kasvoi tuskin miljoonalla. Mutta GOP-pudotus oli niin vakava, että se maksoi republikaaneille lähes 50 talon paikkaa.
Kolmas tapa saada aikaan huomattava muutos kongressissa on niin sanottu 'epätasainen voitto', jossa molemmat osapuolet lisäävät edellisen puolivälin ääntä, mutta toinen puolue saa paljon enemmän kuin toinen. Se tapahtui vuonna 1982, presidentti Reaganin ensimmäisellä puolivälillä, jolloin republikaanien kongressin äänestys kasvoi yli 3 miljoonalla vuodesta 1978, mutta demokraattisten arvojen paisuminen oli yli 6 miljoonaa. Tulos: karkeasti kaksikymmentä parlamentin paikkaa demokraateille.
Kuka äänestää määrittää, kuka voittaa
Kaikissa näissä vaaleissa yhteistä on se, että presidentin puolue otti lyönnin joka kerta. Se on ollut historiallinen normi, mutta se ei ole puolivälivaalien loukkaamaton sääntö. Kahden viimeisen puolivälissä, vuosina 1998 ja 2002, presidentin puolue sai tosiasiallisesti kourallisen parlamentin paikkoja.
Silti yksi asia on varma. Äänestysprosentti 7. marraskuuta on paljon alhaisempi kuin vuoden 2004 presidentinvaaleissa annettu ennätyskorkea 122 miljoonaa äänestyslippua. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana puolivälissä äänestysprosentit ovat vaihdelleet 64–74 prosenttiin edellisten presidentinvaalien kokoon verrattuna. Tämän alueen käyttäminen oppaana tarkoittaisi, että äänestysprosentti tänä vuonna todennäköisesti laskisi 78 miljoonan ja 90 miljoonan välillä, mikä merkitsisi joko vaatimattomaa voittoa yli 73 miljoonan äänen vuoden 2002 kongressivaaleissa tai erittäin dramaattista kasvua.
Yhden puolueen aalto demokraattisessa äänestyksessä vuonna 2006 tai yhden puolueen romahdus republikaanien äänestyksessä on epätodennäköistä, kun otetaan huomioon GOP: n viimeaikainen menestys äänestäjien mobilisoinnissa. Todennäköisemmin molempien osapuolten äänestys lisääntyy, ja republikaanit toivovat pitävänsä valtakunnallisen talon laskennan mahdollisimman lähellä 50-50. Näin tapahtui vuosina 1996–2000, koska valtakunnallinen kongressiäänestys osapuolten välillä oli käytännössä tasainen joka kerta ja GOP säilytti parlamentin valvonnan.
GOP: n lopullinen ässä on, että he lähestyvät 7. marraskuuta äänestysaktiivisuuden hallitsevina mestareina. Vuonna 2002 republikaanien talon äänestys lisääntyi yli viidellä miljoonalla vuodesta 1998, kun vasta demokraattisen edun voitto oli tuskin 2 miljoonaa. Vuonna 2004 presidentti Bush sai yli 11 miljoonaa ääntä vuodesta 2000, kun taas demokraatti John Kerry kasvoi tuskin 8 miljoonalla Al Goren laskelmiin verrattuna neljä vuotta aikaisemmin.
GOP-strategiat ovat toiveikkaita siitä, että terrorin ja verojen kaksoset 'Ts', ripaus homoavioliittoja, motivoivat edelleen republikaanien äänestäjiä tänä vuonna. Mutta vuoden 2006 merkit ovat osoittaneet republikaanien huomattavasti vaikeampaa vaalivuotta kuin 2002 tai 2004.
Kun presidentin ja republikaanisen kongressin kyselyluvut ovat pysyneet alhaisina ja pysähtyneinä, demokraattien mahdollisuuksien tavoitteet ovat kasvaneet tasaisesti. Pelikenttä, jossa kaksi vuotta sitten oli tuskin 30 sub-55% House-voittajaa, on nyt kasvanut lähes 90 paikalle, joista suurin osa on republikaanien hallussa. Ja on helppo laskea vähintään seitsemän republikaanien hallussa olevaa senaatin paikkaa, jotka voivat pudota demokraateille.
Riippumattomien kasvava voima
Demokraatteja tukevat paitsi puoluekanta, joka näyttää pysyneen melko voimakkaana vuodesta 2004, myös riippumattomien äänestäjien lisääntyvä virta demokratian puolelle. Äskettäisissä presidentin- ja kongressivaaleissa riippumattomat edustavat noin neljäsosaa äänistä ja jakautuvat tasaisesti molempien puolueiden kesken. Erilaiset viimeaikaiset kyselyt ovat kuitenkin osoittaneet, että riippumattomat murtuvat päättäväisesti tänä vuonna demokraattien puolesta.
Se on trendi, jolla voi olla enemmän kuin lyhytaikainen merkitys, koska riippumattomia on syntynyt äänestäjien kasvukannan kasvaessa, kun taas muodollinen uskollisuus demokraateille on vähentynyt ja republikaanien osuus on pysynyt vakaana.
Ainakin näin on 27 maan osavaltiossa ympäri maata, jotka historiallisesti rekisteröivät äänestäjiä puolueittain. Sen jälkeen kun republikaanit ottivat kongressin hallintaan vuonna 1994, rekisteröityjen demokraattien osuus näissä osavaltioissa on laskenut 48 prosentista 42 prosenttiin, republikaanien osuus on pudonnut 34 prosentista 33 prosenttiin, kun taas itsenäisinä (tai suhteellisen pieni määrä) on noussut 18 prosentista 26 prosenttiin.
Itsenäisillä on nyt rekisteröintietu seitsemässä osavaltiossa - neljä Uudessa-Englannissa (Connecticut, Maine, Massachusetts ja New Hampshire) sekä Alaska, Iowa ja New Jersey. Useissa muissa aurinkovyöhykkeen osavaltioissa riippumattomien joukot ovat yli kaksinkertaistuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana - 13 prosentista 27 prosenttiin kaikista Arizonassa rekisteröidyistä äänestäjistä, 9 prosentista 22 prosenttiin Floridassa, 10: stä % - 21% Louisianassa ja 8 - 18% New Mexicossa. Kaikissa 27 puolueen rekisteröintivaltiossa riippumattomien äänestäjien osuus on kasvanut vuodesta 1994.
Selvästi tutkimukset ovat osoittaneet, että 'puhtaita riippumattomia' on 10% tai vähemmän äänestäjistä, kun taas suurin osa muista äänestäjistä, jotka asettavat itsensä liittymättömien, todella laihojen demokraattien tai republikaanien joukkoon. Silti riippumatta heidän riippumattomuutensa tasosta, nämä äänestäjät eivät ole puolueuskollisia, 'puolueeni oikein tai väärin' -tyyppi, muuten he olisivat alun perin rekisteröityneet puolueellisella tavalla. Lyhyesti sanottuna laajaa joukkoa riippumattomia henkilöitä ei voida pitää luotettavana osana kummankin puolueen perustaa, ja sitä on seurattava vaaleilla vaalien perusteella.
Rhodes Cook on puolueeton vaalien analyytikko, joka julkaisee poliittisen uutiskirjeen. Lue koko artikkeli osoitteessa rhodescook.com.
